2015/09/28

KOTI




Oli niin ihanaa kun perjantaina sai vihdoin suoraan kouluun jälkeen lähteä ajaamaan kohti Keski-Pohjanmaata. Oli sellanen kiva satoi-ja-aurinko-paistoi-vuorotellen-sää. Ja yhdessä vaiheessa en ees nähny kunnolla tietä koska satoi niin kaatamalla. 


Jouduin menemään suoraan Kokkolaan vaikka oisinki halunnu mennä suoraan Jonin luo. Mutta sillä oli siivoukset ja salillä käyminen kesken niin en saanut lupaa mennä sinne vielä. Ihan kiva kuitenkin että pääsin viettämään aikaa perheen kans ja varsinkin isäni kanssa kun häntä ei näy kovin usein ku hän on aina rekkareissussa kun käyn kotona. Syötiin ruokaa ja sen jälkeen pelattiin korttia niin ihan rento päivä! Illalla Joni ilmoitti olevansa valmis ja halusi minut sinne, pääsin kuudennen korttipelin jälkeen ajelemaan Pietarsaareen. Oli niin ihana vaan vaihtaa "lökövaatteet" ja mennä sängylle(koska eihän mulla omaa sänkyä Ylöjärvellä vieläkään ole). Sinä hetkenä kun pääsin Jonin syliin en enään kaivannut elämääni yhtään mitään muuta. Enkä olisi halunnut nousta siitä.



Ei me tehty oikeen mitään fiksua koko viikonloppuna. Lauantai-aamuna Joni herätti mut 10-11 maissa, ja me makoiltiin vaan sängyllä tv:tä selaillen. Ja siinä meidän päivä olikin kaupassa käyntiä lukuun ottamatta. Ei haittanut mua ollenkaan.



Sunnuntai-aamuna noustiin taas 11 maissa ja alettiin valmistautua lähtöön, taas Kokkolaan. Piti viedä jotain kirpparikamaa mammalle ja muutenkin halusin nähdä kaikki ennen lähtöä takaisin tänne Pirkanmaalle. Käytiin siis mun vanhemmilla moikkaamassa kaikkia ja sitten myöhemmin Raxissa syömässä ylläripylläri. Kello lähestyi iltaa ja tiesin että kohta oli lähtö.



Palattiin Kokkolasta "rantatietä" Pietarsaareen ja jo siinä vaiheessa vähän surullistuin. Kun päästiin Jonille kömmin vaan sen sänkyyn peiton alle. En halunnut lähteä. Ja sieltä se tuli, itku. Säälin sitä kun se aina joutuu näkemään mut kun itken, mut en vaan voinut asialle mitään. Halusin vaan jäädä.

Todella pitkän hetken jälkeen oli pakko ryhdistäytyä ja pakata kamat. Hyvästelyt kesti myös ihan kivan kauan ku mä en mun itkun takia saanut edes kunnolla happea. Se että nähdään kahden viikon välein on raskasta, siis todella raskasta. Joka kerta kun lähden tuntuu siltä kun sydän särkyisi, vaikka se kuulostaa todella kliseiseltä. Toivottavasti tää opiskelu on kaiken tämän arvoista!



Aamulla nukuin ekaa kertaa kahteen vuoteen pommiin, kiva kun se stressifiilis tuli käymään! Heräsin puol 10, koulu alkaa joka päivä kymmeneltä ja sinne kestää ajaa 15-20min. Joten nopea meikkaus, räjähtänyt kampaus ja random vaatteet ja menoks! Nyt makaan vaan mun olemattomalla sängyllä ja ikävöin. Frendit päälle ja pikkuhiljaa nukkumaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti